Johanna Nordblad on vapaasukeltaja ja hänellä on hallussaan pituussukelluksen maailmanennätys vuodelta 2004 (158m). Vuonna 2013 hän sukelsi räpylöiden kanssa uuden oman pituusennätyksensä, joka oli 192m.
Hengitystä hän pystyy pidättämään kasvot vedessä yli 6 min (staattinen hengenpidätys, 6:35 kilpailussa ja 6:39 harjoituksissa).
Vuonna 2015 hän teki maailmanennätyksen sukeltamalla 50 metriä Päijänteen jään alla pelkässä uimapuvussa.

Mikä sai sinut aikoinaan aloittamaan vapaasukelluksen?
-Olen aina tykännyt olla vedessä ja kävin oikeastaan laitesukelluskurssin sattuman kauppana. Tykkäsin laitesukelluksesta ja olin tuolloin kouluttaja- koulutuksessa, kun ensimmäisen kerran kokeilin vapaasukellusta. Tämän jälkeen mietin, että mihin näitä pulloja oikeastaan tarvitaan?

Johanna Under the Ice – video. Kerro vähän siitä.
-Idea lähti MM-ennätyksestä, jonka jälkeen tehtiin jääennätys-tapahtumasta nopeasti video, johon en ollut tyytyväinen. Ajattelin siskoni kanssa, joka on valokuvaaja, että Suomessa on hienoja paikkoja ja siellä jään alla on oikeasti hienoa. Tällöin päätettiin, että pitäisi tehdä oikeasti hieno filmi. Siskoni tuntee Ian Derryn, joka halusi ohjata tämän videon.

-Kokonaisuudessaan kuvaus kesti vajaan viikon. Jään alla kuvaaminen on iso projekti; laitteet ovat isoja, tarvitaan kuvaaja (jään alla kuvaajia ei löydy montaa maailmalta), turvasukeltaja sekä pintaturvahenkilöitä. Kuvausten aikana sahattiin noin 20 avantoa. Projektia on tehty kuin elokuvaa tehtäisiin eikä tällainen elokuva tule vahingossa.

Minkälaisia valmisteluja teet ennen sukelluksia?
-Riippuu lajista, mutta tavallisia, yksinkertaisia asioita. Pituussukelluksessa haluan olla viisi minuuttia ennen lähtöaikaa altaalla. Laitan räpylät jalkaan ja tarkistan, että kaikki on hyvin. Kolme minuuttia ennen suoritusta menen veteen. Minulla on tietty hengitysrituaali, joka kestää keskimäärin kaksi minuuttia. Yksinkertaisuudessaan se menee niin, että hengitän ihan tavallisesti silmät kiinni ja tietoisesti rentoudun ja rauhoitun ja jokaisella uloshengityksellä tyhjennän mieltäni. Psyykkaan itseni siihen, että ainoa tavoitteeni on, että sukellan mahdollisimman pitkälle. Vain tämä yksi ajatus, että en tulisi sieltä liian aikaisin ylös.

Jään alla aika pysähtyy. Siellä ei liiku mikään.

-Keskityn pelkästään siihen mitä teen, koska pitkissä kilpailusukelluksissa tulee yleensä mieleen se, että mitäs järkeä tässä on ja sitten onkin jo pinnassa. Päivät ovat myös erilaisia. Sitä pääsee niin pitkälle kuin pääsee, mutta kun olen nyt täällä kisoissa niin koitan sukeltaa niin pitkälle kuin pääsen. Poistan järjestelmällisesti kaikenlaiset häiritsevät ajatukset: matkan pituus, vesi on kylmää, ei tästä nyt varmaan tule mitään, pukukin kiristää ja valmistautuminen on mennyt pieleen. Voin tehdä maksimisuoritukseni kolmen minuutin fyysisellä valmistelulla. Henkisesti asia on hieman eri lailla. Kehon pystyy asettamaan sukellusmoodiin nopeammin kuin mielen. Tämä on kilpasukelluksien todellinen haaste. Vapaassa vapaasukelluksessa mieltä ei tarvitse ennakkoon pakottaa sukellusmoodiin vaan muutaman sukelluskerran jälkeen se menee tähän moodiin ihan automaattisesti.

-Mitä kovempaa tilanne on elimistölle, niin sitä enemmän se rupeaa säästämään happea. Käynnistyy erilaisia fysiologisia asioita. Mitä kylmimmiltäni menen veteen, sitä pahemmalta se tuntuu ja sitä pidemmälle pääsen kun teen maksimisuoritusta. Jos se ei tunnu pahalta, niin en tule pääsemään pitkälle. Hengityksen pidättäminen, joka tuntuu pahana olona, täytyy kilpailussa käsitellä ja toinen tosi voimakas olo on maitohapon kerääntyminen lihaksiin. Maitohappo on hapetonta energian tuotantoa; mitä enemmän maitohappoa sitä enemmän happea elimistössä. Usein sukelluksen jälkeen en pysty liikuttamaan jalkojani, koska raajat ovat niin maitohapoilla. Jos kilpailusukellus ei lähtökohtaisesti tunnu pahalta, niin se ei tule menemään hyvin.

-Tavallisessa sukelluksessa elimistö menee tiettyyn sukellusoloon ja voi mukavasti sukellella keskipitkiä sukelluksia, jotka eivät tunnu pahalta. Pituussukellus ei oikeasti ole minulle iso asia. En ole tehnyt ennätyksiä ennätysten vuoksi, vaan olen yrittänyt sukeltaa niin pitkälle kuin pystyn ja katsonut mihin se riittää. Jään alla sukeltamisen ennätyksen olisin voinut sukeltaa jo kaksi vuotta aiemmin, mutta siihen ei ollut mitään tarvetta. Ystäväni järjesti jääsukellustapahtuman ja tällöin tilaisuus ennätyksen tekemiseen mahdollistui ja myöskin ajatus jääfilmin tekemiseen syntyi.

Mitä mieltä olet kylmäterapiasta? Onko kylmässä omaa viisautta?
-Sukeltamisessa on vähän samaa asiaa. Jos pidätät hengitystäsi veden alla, niin pulssi alkaa automaattisesti laskemaan. Jos pidätät hengitystäsi pinnalla, niin pulssi alkaa automaattisesti nousemaan. Ääreisverenkierto heikkenee, verenkierto keskittyy aivoihin, perna kutistuu ja tapahtuu oikeasti erilaisia fysiologisia muutoksia. Niitä tapahtuu kehossa ja mielessä. Kylmässä on sama juttu, jos siellä voi olla rentona niin jotakin tapahtuu. Esimerkiksi, jos olen kaulaani myöten kylmässä vedessä niin se tuntuu erilaiselta kuin, että sukellan siihen kokonaan. En ole vielä sanoin keksinyt mikä se ero on vaikka olen sitä paljon miettinyt. Se on täysin eri tunne. On täysin eri tunne olla kylmässä vedessä niin, että pää on pinnalla, kuin niin, että on sukelluksissa.

Voin tehdä maksimisuoritukseni kolmen minuutin fyysisellä valmistelulla.

-Kylmä vesi kiinnostaa senkin takia, koska liikun merellä aika paljon yksinäni oli keli mikä tahansa ja kun melon kajakilla syysmyrskyssä, niin on ihan kiva tietää miten pitkälle rannasta voin käyttämilläni varusteilla mennä, koska jos joudun merihätään niin helpoin pelastautumistapa on uida rantaan.

Puhut itsesi ja ympäristön hallinnasta veden alla. Voitko vähän avata tätä lisää?
-Kun sukellan jossain, missä ei ole jäätä niin sukeltaminen muuttuu enemmän vaistonvaraiseksi tai luonnolliseksi toiminnaksi. Minun ei tarvitse kauheasti välittää olosuhteista. Ehkä siksi tykkäänkin enemmän vapaasukelluksesta, koska siinä ei tarvitse huolehtia, miten paljon laitteissa on happea. Vapaasukelluksessa minun ei tarvitse kuin laittaa silmät kiinni ja tunnustella, miltä minusta tuntuu niin tiedän sen.

-Jään alla aika pysähtyy. Siellä ei liiku mikään. Jään pinta on Suomessa tasainen. Minulla ei ole pintaa vaan olen suljetussa maailmassa, joka jatkuu joka paikkaan, loputtomasti samanlaisena. Painottomasti ja visuaalisesti kaikki tuntuu ja näyttää samanlaiselta. Vähän aikaa täällä ollessani ei mistään tule enää mitään ärsykkeitä. Olen sellaisessa tilassa, mihin olisi helppo eksyä. Samaan aikaan kun joudun tähän tosi meditatiiviseen tilaan, täysin tyhjään mieleen, en voi jättää huomioimatta sellaisia konkreettisia asioita, kuten miten syvällä olen, missä avantoni ja millä tavalla olen täällä, koska muuten voi sattua vahinko. Eli, olen mieleltäni meditatiivisessa tilassa, jossa minun ei tarvitse enää ajatella vaan tuntuu siltä, että koko jään alainen tila on osa minua.

Siis kehon ääriviivat katoavat?
-Niin, ne katoavat ja koen, että se minun avantoni ja turvaköyteni ovat kuin osa minua.

Voiko tätä vapaasukelluksen hallintaa soveltaa myös arkiympäristöön?
-Kyllä. Minun kannaltani se tarkoittaa sitä, että minun ei tarvitse olla hermostunut mistään. Jos kuitenkin hermostun niin se on minun oma valintani. Minulla on työkalut siihen, että kahdessa minuutissa pääsen rauhalliseen tilaan missä vain. 10 minuutissa voin taas nukkua missä vain. On sitten taas eri asia haluanko sitä? Fyysisesti ajateltuna voin käyttää näitä samoja työkaluja missä tahansa epämukavalta ajatellussa tilanteessa.

Mitä jos jotain menee pieleen veden alla?
-No sitten sinne ei olisi alun perinkään kannattanut mennä. Se pieleen meneminen ei ole todennäköisesti tapahtunut veden alla vaan se on tapahtunut jo ennen sitä. Jos asiat eivät ole hyvin niin ei pidä mennä sukeltamaan.

Löytyykö ratkaisu samalta tasolta kuin ne ovat syntyneet? Sisältääkö ongelma myös siis ratkaisun vai tuleeko ratkaisu jostain muualta? (veden alla)
-Riippuu siitä mitä tasoilla käsitetään ja mikä halutaan määrittää ongelmaksi? Onko ongelmat oikeasti ongelmia? Esimerkkinä sukelluskilpailussa staattinen hengenpidätys: tiedän, että voin olla siellä 5-6 minuuttia, mutta jos 1,5 minuutin kohdalla tuntuu etten tähän pysty niin tämä on minun ongelmatasoni ja se ratkeaa kun tulen vain sieltä ylös.

-Kilpailussa en voi keskittyä vääriin asioihin. Jos määrittelen jonkin asian ikäväksi niin olen heti hakoteillä enkä pysty rentoutumaan, ja tekemisestä ei tule mitään. Minun täytyy pysyä siinä hetkessä ja tunnistaa pystynkö tekemään vielä yhden potkun tai käsivedon lisää. En oikeastaan arvioi omia voimiani kovin paljon etukäteen, koska olen sukeltanut pidemmälle kuin olisin ikinä uskonut ja olen ollut kylmässä vedessä kauemmin kuin olisin ikinä kuvitellut olevani. On tosi kiehtovaa, että voin tehdä melkein mitä vaan kunhan teen sen tarpeeksi hitaasti, rauhassa ja pikkuhiljaa.

-Kaikki ihmiset osaavat sukeltaa. Se on ihmisille ihan luonnollinen tila, enkä tee omasta mielestäni mitään käsittämättömiä suorituksia. Olen harjoitellut kovasti ja oppinut asioita kantapään kautta. En ole koskaan tavannut ketään, joka ei olisi opettamiseni jälkeen pystynyt pidättämään hengitystään kolmea minuuttia. Jos haluaa oppia sukeltamaan ja kokea, miltä tuntuu siirtyä sukellus-moodiin veden alla, niin voi olla minuun yhteydessä. Opetan näitä asioita mielelläni.

Johannan sivut löytyvät täältä: johannanordblad.com
ja täältä: greenwaterproduction.com

Johanna Under The Ice-video:

Artikkelin kuva: Elina Manninen