Anne Karilahti – LCF Life coach®

Anne Karilahti on LCF Life coach®, valmentaja, yrittäjä sekä kirjailija. Hän on kirjoittanut kirjat ”Vapaaksi!” 2014 sekä ”Vapaaksi kiloista” 2015 (Readme.fi). [Päivitys 12.5.2018] Uusin kirja ”Vapaaksi! – luo itse oma elämäsi” on ilmestynyt 2018 (Readme.fi)

– Itse en kovin hirveästi välitä erilaisista titteleistä. Arvostan kyllä koulutusta ja tutkimuksia, mutta tällöin seurataan hyvin pitkälle toisten luomia polkuja, ja olen itse halunnut luoda oman näköiseni polun.

– Säännötkin ovat mielestäni melko typeriä, paitsi esimerkiksi liikenteessä. Itse ajattelen, säännöt ovat niitä varten, jotka niitä tarvitsevat. Tutkimuksista haluan sanoa vielä sen verran, että jos kaikki pitää tehdä tutkimusten mukaisesti niin meiltä jää paljon luovuuteen liittyvää potentiaalia käyttämättä.

– Sääntöjä noudatetaan myös ihan vain siksi, että halutaan pitää oma työpaikka, vaikka ei välttämättä olla samaa mieltä sen säännöistä. Toiset noudattavat sääntöjä taas miellyttääkseen muita ja jotkut taas noudattavat tiettyjä sääntöjä kasvatuksensa johdosta.

– Ihailen tätä nuorta start-up -sukupolvea, joka koko ajan kehittää uusia juttuja. He kansainvälistyvät, eivät ole kovin kaavoihin kangistuneita eivätkä ohjaudu pelosta käsin.

Mikälainen oli sinun matkasi life coachiksi?
– Kasvoin perheessä, jossa ainoana sääntönä oli se, että kaikki on kiellettyä ja sitä kautta taas opin, että myös kaikki kiva on kiellettyä. Teini-iän kapina-aikana isoveljeni ohjeisti, että kun juoksen nopeampaa kuin isäni, joka oli pelottava hahmo, niin olen vapaa ja saan tehdä mitä haluan. Tämä sitten tapahtui kun olin 13-vuotias ja samalla ymmärsin, että minulla on omat säännöt ja oma elämä.

– Kapinointini muuttui myöhemmin pahaksi oloksi ja lähdin pakoon itseäni ulkomaille. Ajattelin, että jos menen tarpeeksi kauaksi niin tämä kaikki jää taakse.

– Muutaman kuukauden kuluttua jouduin onnettomuuteen ja heräsin sairaalasta. Puoli vuotta tämän jälkeen  jalkani murtui. Erilaisten tapahtumien johdosta päädyin tilanteeseen, jossa jouduin toteamaan, että ennen toimiva ongelmien ratkaisumallini ei vaan enää toimi: murtuneen jalan kanssa ei voi juosta karkuun.

– Erilaisten tapahtumien kautta päädyin siis takaisin Suomeen ja Kankaanpäähän, jossa olin asunut. Paikallisesta kirjastosta löysin Wayne Dyerin kirjan ”Hyväksy itsesi – uskalla elää!”. Luettuani sen ymmärsin, etten ollut tajunnut kuka olen ja että en ole ollut olemassa itselleni. Self-help kirjojen lukemisesta tuli intohimoni ja siitä lähti minun matkani. Osallistuin myös erilaisille kursseille ja luennoille.

– Mielestäni meiltä Suomesta puuttui tapa olla katu-uskottavasti henkinen. Siihen aikaan ei ollut minkäänlaista puoliväliä, joko menit terapiaan tai ennustajalle. Aloin rakentamaan juttua, jossa ilman mitään suurempia ongelmia voi miettiä kuka minä olen, mitkä elämänarvoni ovat ja elänkö oman näköistä elämää?

Mitä on life coaching ja mihin sillä pyritään?
– Siinä tehdään hyvästä parempi. Kuka tahansa henkisesti terve voi tulla valmennettavaksi. Siinä kartoitetaan ne osa-alueet elämästä, joihin kaipaa muutosta. Oli ne sitten työasioita, ihmissuhdeasioita tai raha-asioita. Voit myös kaivata elämäiloa tai onnellisuutta elämääsi.

– Ensin siis kartoitetaan nykytilanne ja mikä se haluttu muutostavoite on. Tämän jälkeen rakennetaan muutospolku, jolla askeleet kulkevat kohti haluttua muutosta. Ei keskitytä ongelmiin vaan ratkaisuihin ja samalla ymmärretään, että asiat ovat sinusta itsestäsi kiinni. Otat vastuuta omasta elämästäsi.

Mikä on life coachingin ja terapian ero?
– Jos mielesi on rikki, menet terapiaan ja jos haluat elämäsi kuntoon, menet life coachingiin. Jos sinulla on peliriippuvuus, menet terapiaan ja jos taas haluat taloutesi kuntoon menet life coachingiin. Monet käyvät myös terapiassa sekä life coachingissa samaan aikaan. Ne eivät missään nimessä sulje pois toisiaan, mutta on olemassa kuitenkin tilanteita, jolloin keskitytään enemmän jompaankumpaan.

Miten kuvailisit tyypillistä asiakasta, onko sellaista?
– Keskivertoasiakas on noin 40-vuotias nainen, joka on menestynyt työssään, saanut lapsia ja kaiken mitä onkaan halunnut: kivan talon, kivan puolison, kivat lapset ja kivan työn. Hän on saanut kaiken mitä on asettanut tavoitteeksi, mutta jotakin kuitenkin puuttuu. Tyypillinen asiakas voi olla myös sellainen, jolla on töissä hirveä kiire ja hän miettii mikä hänestä vielä voisi tulla isona. Yhteiskunnan asettama muotti ei enää tyydytä häntä. Tyypillinen asiakas voi myös miettiä, miten kirkastaa omaa elämäntehtävää ja palvella muita ihmisiä.

– Elämme uuttaa aikaa, joka näkyy siinä, että ihmiset haluavat auttaa muita ja tehdä jotakin ihmisläheisempää työtä.

Pitääkö oman elämän olla täysin hallinnassa, jotta voi antaa life coachingia?
– Ei, mutta täytyy olla sinut itsensä kanssa. Ammattilaisuus tarkoittaa sitä, että voi katsoa neutraalisti toisen tilannetta lähtemättä siihen itse mukaan. Ammattitaitoon kuuluu myös se, että tiedostat miten toimit, oli tilanne mikä tahansa. Lääkärin ei esimerkiksi tarvitse olla täysin terve, jotta voi hoitaa muita ihmisiä, tai papin olla synnitön tehdäkseen työtään.

Voiko life coachingia tehdä myös itselleen?
– Kyllä voi. Teen sitä usein itselleni suunnittelemalla, kirjoittamalla ja miettimällä asioita paperille, mutta aina saan uusia näkökulmia kun teen sen jonkun toisen kanssa. Kun teet life coachingia itsellesi niin pyörit aika paljon oman pääsi sisällä, mutta kun otat siihen jonkun ulkopuolisen, niin se vie sinut oman pääsi ulkopuolelle. Se myös keventää taakka kun voit jakaa asioita toisen kanssa.

Millaisia sisäisiä tai ulkoisia esteitä asiakkailla useimmiten on?
– Pääsääntöisesti kaikki on sisäisiä esteitä. Omia pelkoja, kuten epäonnistumisen pelkoa tai hylätyksi tulemisen pelkoa. Ulkoisena asiana raha voi olla esteenä, mutta yleensä sekin on järjestettävissä jollain tavalla.

Mikä on pienin muutos, joka yleensä johtaa suurimpaan, joko sisäisen tai ulkoiseen muutokseen?
– Se on yleensä ajattelussa tapahtuva muutos. Joku voi esimerkiksi oivaltaa, että elämän ei tarvitse olla kamalaa vaan siitä voi nauttia. Pienin askelin eteneminen on tärkeää, koska mieli itsessään on jo sellainen, että se vastustaa liian suurta muutosta.

Millaisia läpimurtoja asiakkaat kokevat valmennuksissa?
– Ihmiset saattavat lähteä epäterveestä parisuhteesta tai he irtisanoutuvat työstä, joka ei enää palvele heidän arvojaan. Ihmiset myös uskaltava luoda uusia konsepteja elämässään. Minun oma elämäntehtäväni on auttaa muita löytämään heidän oma elämäntehtävänsä.

Tapahtuuko kasvu mukavuusalueella vai epämukavuusalueella?
– Yleisesti ottaen kasvu tapahtuu epämukavuusalueella. Voit myös tietoisesti kehittää itseäsi. Ensin kehität jonkin taidon ja sitten alat käyttää sitä. Harjoittelu voi aivan hyvin tapahtua mukavuusalueella ja taas opitun taidon käyttäminen epämukavuusalueella. Tämä on mukava tapa päästä eteenpäin. Pelkällä mukavuusalueella toimiminen saattaa kuihduttaa ihmistä. Kasvu voi myös olla vapaaehtoista tai pakotettua. Kun se on vapaaehtoista niin tunnistat jonkin puutteen itsessäsi tai elämässäsi ja alat työstää sitä. Pakotettuna kasvaminen tapahtuu taas ympäröivien olosuhteiden muutoksen kautta. Nämä muutokset ovat etukäteen nähtävissä jonkinlaisina merkkeinä, joihin tulisi reagoida. Kasvamme kaikki niin eri tavalla. Kasvamalla joudumme kohtaamaan omia pelkojamme, mutta voimme eri menetelmillä tehdä prosessista paljon miellyttävämmän.

Miten itse määrität seuraavat käsitteet: tietoisuus, mieli ja ego?
– Ei-tietoinen ihminen toimii automaattiohjauksella. Tietoinen ihminen taas tietää kuka on ja oivaltaa omat vaikutusmahdollisuutensa. Minulle mieli edustaa ajattelua, jonka avulla voin valita omat ajatukseni ja miten johdan omaa ajatteluani. Ego taas on pelkopohjainen ja se haluaa tiettyjä asioita itselleen, eikä se oikein luota itseensä. Egoa kuvaa vahva minä-keskeisyys.

Löytyvätkö ratkaisut ongelmiin samalta tasolta kuin missä ne ovat syntyneetkin?
– Jos aikaa käytetään muuttujana niin ratkaisu löytyy mielestäni eri tasolta, koska ratkaisija on jo jollain tavalla muuttunut ongelman syntyhetkestä. Ratkaisu voi aivan hyvin löytyä myös samalta tasolta, mutta eri perspektiivistä, laatikon ulkopuolelta. Siirtymällä ongelman ulkopuolelle näkee kokonaisuuden paljon selvemmin. Ihminen on yleensä melko sokea itselleen ja valinnoilleen.

Miten vietät vapaa-aikasi?
– En yleensä erottele työtä ja vapaa-aikaa erikseen. Olen pyrkinyt rakentamaan itselleni elämäntavan, jossa työ ja vapaa-aika lomittuvat sopivasti keskenään. Tykkään kirjoittamisesta sekä maalaamisesta. Energiaa saan matkustelusta sekä luonnosta.

Kaikki on mahdollista -Anne Karilahti Klikkaa ja Twiittaa

Annen sivut löytyvät täältä: Valmentamo